Puuduttavan ajomatkan jälkeen saavuimme pienien vaikeuksien kautta määränpäähän.Kisapaikalla ensimmäiseksi kamppeet vaihtoon ja lääkärintarkastuksen kautta vaakalle.No omaan sarjaan pääsyssä ei ollut vaikeuksia, koska sarja on 84kg ja itse painan vain 77kg.Nyt vain odottelemaan ja katsomaan ketä tulee sarjaan.Kisan järjestäjä oli odattanut paikalle about 180 painijaa, joten ajattelin että kyllä siitä muutama minunkin sarjaani tulee seurakaverin lisäksi.No toisin kävi.Aluksi olimme Jussin kanssa kahdestaan oamssa sarjasemma, mutta alemmasakaan sarjassa (74kg) ei ollut kuin 1 painija, joten sarjat yhdistettiin.Näin minun sarjassani oli 3 painijaa.
Aamupäivä kisoissa meni minulta ihan katseskelessa, eli ensimmäistä matsia sai oottaa jonkin aikaa.Sitten listassa luki sarja 84kg Juha Liisanantti vs. Janne Karjalainen ja ei kun valmistautumaan.
Aika oli koittanut ja matolle piti mennä.Siniset trikoot päällä kävelin hyvin valmistautuneena matolle ja ensimmäiseksi kättelin tuomaria tietenkin ja ja sitten vastustajaani.Kuului pillin vihellys ja ensimmäinen erä oli lakanut :D(paini aika on 1 min pystyssä ja 2x30 sek matossa).
erä1: Pystyosuus tässä erässä meni 0-0 , koska Juha osoittauti tarkaksi pystypainijaksi.1 min pystyssä oli mennyt ja tuoramin täytyi nakata ''kolikko'' että kumpi pääsee yrittämään ensin matosta junttaa.''Kolikko'' pyöri ilmassa ja tipahti matolle sininen puoli ylöspäin, joka merkitsi sitä että sain nostaa ensin.Lähdin liikkeelle perinteisellä tyylillä, eli ensin otin juntan kiinni ja vaihdoin samantien otteen rulliksi ja sain myös käden kiinni, joten rullaaminen oli kohtalaisen helppoa.30 sek aikana sain rullattua kahdesti ja näin pisteet olivat 3-0 edukseni(toinen rulli 2 pisteen ja toinen 1 pisteen).Oman puolustus vuoroni sain pulustettua niin hyvin että vastustajani ei saanut yhtäkään pistettä ja näin sain vielä puolustus pisteen ja voitin erän pistein 4-0.
erä2: Pystyosuus oli just the same kuin ensimmäisessä erässä ja taas mentiin mattoon 0-0 tilanteessa.Taas pyöri ''kolikko'' ilmassa ja taas sain aloittaa junttanosto yrityksellä.Taas tein perinteisesti ja vaihdoin otteen heti rulliin, mutta tällä kertaa en saanut kättä kiinni ja Juhan puolustus piti niin hybin etten saanut mitään tehtyä.No sitten tuli vuoroni mennä mattoon ja heti alussa Juha sain 2 pisteen käännön, ja piteli loppu erän minua paikoillaan, mutta pääsin vielä kierähtämään taakse ja sain 1 pisteen.Näin erä päättyi 3-1 Juhan hyväksi, koska hän sain vielä omasta puolustus vuorostaan yhden pisteen.
erä3: Erät ovat siis 1-1 ja tämä oli se viimeinen ja ratkaiseva.Pystyosa meni TAAS samalla tavalla matto tilanteeseen asti.No taas teki tiukkaa matossa saada mitään, mutta sitten sain hyvän rulli otteen ja lähdin rullamaan, mutta otteeni lipesi kesken rullauksen ja Juha pääsi päälleni ja sain 1 pisteen, sitten aika loppui ja hän sai vielä puolustus pisteenkin.Tilanne siis oli 2-0 Juhan eduksi.Sitten tuli matto vuoroni ja minun oli päästävä alta pois ja tehtävä pisteitä, mutta juhan ''kravatti'' ote piti niin hyvin etten pääsyt ylös, mutta sain silti puolustus pisteen ja erä päättyi 2-1 Juhan eduksi siis matsi tuli hävittyä :D ,mutta ei se mitään, koska matsi oli kaikin puolin erinomainen ja huomasin että mattopuolustukseni oli kehittyny kauheasti.
...aikaa kului xD
Myöhemmin iltapäivällä minulla oli matsi seurakaveria Niemen Jussia vastaan ja tämänkin matsin hävisin niukasti, mutta selvästi 2 erässä.
erä1: Pystyssä samat sanat kuin Juhankin matsissa.Sitten mentiin mattoon ja kumpikaan ei saanut mitään aikaseksi, mutta jussin puolustus vuoro oli viimeisenä joten hän myös sai viimeisenä puolustus pisteen, joten hävisin erän pistein 1-1.
erä2: Pysty TAAS!!!!111yksyksyks samalla tavalla.Sitten mentiin mattoon ja Jussi sai yrittää ensin junttaa, mutta ei saanut mitään tehtyä, joten sain 1 pisteen puolustuksesta.Sitten tuli minun vuoroni vääntää matosta, mutta Jussi nousi ylös ja 30 sek painittiinkin pystyssä ja nyt oli pakko yrittää kaikkensa tai Jussi voittaisi.No niinhän siinä loppujen lopuksi kävinkin, koska oli pakko yrittää jotakin ja aika alkoi loppumaan niin yritin vain jotain epämääräsitä pyöräytystä ja jäin itse alle, siitähän Jussi sitten sai 2 pistettä ja voitti erän 3-1.
Tavoitteessa en joka osalta pysynyt.Siis omaa painia sain toteutettua hyvin ja huomasin myös mattopainini kehittyneen, mutta matseja olisi saanut olla ainakin 2 enemmän että kisoista olisi oikesti ollut kunnolla hyötyä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti